Susanna Majurin näyttely K1:ssä

Kirjoittanut 19.8.2021

Syyskuussa avautuva näyttely Rakkaus kokoaa yhteen teoksia valokuvataiteilija Susanna Majurin uran koko ajalta. Majuri (1978–2020) rakensi valokuvia ihailemiensa ja rakastamiensa asioiden avulla. Vesi, vahvat värit ja pohjoinen luonto ovat toistuvia elementtejä hänen teoksissaan, joissa mallit esiintyvät lavastettujen tilanteiden hahmoina. Majuri tuli tunnetuksi erityisesti sadunomaisista teoksistaan, jotka hän toteutti upottamalla valtavan taustakankaan uima-altaan pohjalle. Altaan vesi saa taustan ja sen yllä uivan mallin sulautumaan yhteen ja luo teokseen ennalta arvaamattomia ja hallitsemattomia muotoja ja kuvioita.
Majuri oli tarinankertoja, jonka taiteeseen vaikuttivat hänen lempikirjailijansa, kuten Vigdís Grímsdóttir, Monika Fagerholm ja Tove Jansson. Teini-ikäisenä Majuri rakastui kirjallisuuden ja musiikin kautta Islantiin, jonka karu luonto toimi monesti hänen teostensa näyttämönä. Fiktiivisen valokuvakerronnan kautta Majuri käsitteli omakohtaisia aiheita ja tunteita.
Majuri valmistui valokuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta ja taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalta. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Susanna Majurin ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Suomen valokuvataiteen museossa vuonna 2010 oli yleisömenestys. Hän kuoli äkillisesti keväällä 2020.

Susanna Majuri: Rakkaus.
10.9.2021–2.1.2022
Valokuvataiteen museo K1,
Mikonkatu 1, Helsinki