Seitsemän kansainvälistä ammattilaista tuomaroi Fotofinlandian.
Kevään Fotofinlandian tuomarit tulevat ulkomailta. Kisan järjestävän Finnfoton toiminnanjohtaja Mikko Säteri kertoo, että aikaisempina vuosina on huomattu, että ulkomaisten tuomarien käyttö olisi hyvä ratkaisu.
– Suomi on pieni maa, joten aina joku tuntee jonkun. Ulkomaiset tuomarit voivat myös katsoa suomalaista valokuvaa ulkoapäin.
Säteri toteaa, että ulkomailla vastaavissa valokuvakilpailuissa on kansainvälinen tuomaristo, ja nyt Fotofinlandiaan on haettu samaa.
Vuoden 2018 Fotofinlandian palkinnot sekä kokonaisvoittaja julkistetaan Finnish Photo Awards -tilaisuudessa 23.3.
Fotofinlandian tuomarit
Hollantilainen Lars Boering on World Press Photo -säätiön puheenjohtaja. Hän on kisan tuomareista ainoa, joka ei ole varsinaisesti valokuvaaja. Hänellä on kuitenkin mittava tausta valokuva-alalta. Boering on ollut Amsterdan Art Foundationin kuraattori ja toimitusjohtaja, Alankomaiden valokuvajärjestön toiminnanjohtaja, Lux Photo Galleryn perustaja sekä valokuva-alan kouluttaja.
André Boto on portugalilainen valokuvaaja, joka on erikoistunut mainos-, arkkitehtuuri- ja interiöörikuvauksiin sekä konseptuaalisiin kuvauksiin ja Photoshop-työhön. Boto on voittanut mm. European Professional Photographer of the Year -kilpailun vuonna 2010 sekä saanut kaksi Master QEP -arvonimeä vuosina 2010 ja 2016.
Ranskalainen Pierre Delauney on tunnettu hääkuvaaja. Hänen kuviaan on palkittu ranskalaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Delauney on myös ainoa valokuvaaja, joka on saanut eurooppalaisen ammattivalokuvaajien kattojärjestön FEP:n Master Qualified Photographer -arvonimen kolmesti.
Saksassa asuva, Belgiassa syntynyt Andy Hens on opettanut kahdenkymmenen vuoden ajan valokuvausta Dortmundissa. Hänet on palkittu opetustyöstään YK:n alaisen International Photographic Councilin palkinnolla vuonna 2014. Valokuvaajana Hens on saanut FEP:n QEP-arvonimen vuonna 2008 sekä Master QEP -arvonimen kahdesti 2009 ja 2017. Hän on omimmillaan taidekuvauksen ja tietokoneella toteutettujen kuvien parissa.
Walesissa syntynyt Jim Lowe on valokuvauksen opettaja ja valokuvaaja. 45 vuotta alalla olleen Lowen omin ala on arkkitehtuurikuvaus. Hänen viimeisin opetustyönsä on ollut Falmouthin yliopistossa valokuvauksen koulutuksen johtajana. Lowe on saanut Fellow-arvonimet sekä Royal Photographic Societysta että British Institute of Professional Photographers -järjestöstä. Hän on ollut lähes 20 vuotta vastuussa FEP:n arvonimituomaroinneista.
Kylie Lyons on ainoa Euroopan ulkopuolelta tuleva tuomari. Australialainen Lyons on työskennellyt hää-, perhe- ja mainoskuvaajana. Hän oli Australian Institute of Professional Photography -järjestön presidentti vuosina 2012–2015. Lyonsilla on Master of Photography -arvonimi sekä Australiasta että Uudesta-Seelannista. Hän on ollut tuomarina useissa Oseanian alueen valokuvakilpailuissa sekä mentoroinut nuoria valokuvaajia.
José B. Ruiz on espanjalainen luontokuvaspesialisti. Hän on julkaissut 16 valokuvakirjaa ja voittanut luontokuvillaan useita kansainvälisiä palkintoja. Ruiz on International Federation of Wildlife Photographers -järjestön presidentti.
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.