Ovatko täyteläisen väriset digikuvat revontulista ja tähtitaivaasta epäaitoja? Vai näkevätkö sittenkin meidän silmämme väärin?
Kohta avautuvat taas luonnon pimeäkuvauksen mahdollisuudet.
Englantilaisen sananlaskun mukaan kaikki kissat ovat pimeässä harmaita. Tosiaan, sellaisinahan me ne hämärässä näemme. Entä jos otamme aikavalotuksella kuvan: siinä kyllä näemme kissan värit!
Entäpä revontulet? Ei niiden kuvaamisesta olisi tullut kansanhuvia, ellei se olisi digikameralla niin helppoa ja ellei kuvista tulisi niin lumoavan värikylläisiä – toisin kuin kuvaustilanteessa koemme. Sellaisilla kuvilla myös houkutellaan japanilaisia rakastavaisia Lappiin.
Nykyisin myös näemme paljon uusia upeita kuutamo- ja tähtitaivaskuvia, joiden värejä kameran käyttäjä ei ole voinut kuvaustilanteessa nähdä sellaisina. Niin upeita, että retkieväät uhkaavat mennä väärään kurkkuun pelkästä ihastuksesta.
”Sinisen” hetkenkin aistimme yleensä harmaana, ellei esim. katuvalo ”korjaa” aistimustamme.
Verkkokalvojemme kahdesta aistinsolutyypistä tappisolut ovat tärkeitä heikon valon aistimisessa, mutta ne ovat epäherkkiä aistimaan värejä. Digikenno siis manipuloi näkemämme todellista ihanammaksi.
Fundamentalistisia sävyjä saaneeseen keskusteluun luontokuvan luovuudesta, ”aitoudesta” ja dokumentaarisuudesta kilpailuissa tämä tuo uuden näkökulman.
Pitäisikö moiset digikuvat kieltää epäaitoina? Vai osoittavatko ne, jos eivät kuvaajan, niin ainakin kennon ”luovuutta”, jonka taitava kuvaaja on hyödyntänyt? Onko hän vihdoin saanut uuden välineen valokuvauksen suppeaan teknisten välineiden valikoimaan?
Vai onko sittenkin aistimuksemme epäaito?
Aistimus alas, eläköön kenno!? 😉 Pian on myös uusien kuvakisojen aika. Pitäisikö ihanat kennomanipulaatiot sijoittaa niissä ”luomun” sijasta ”luovaa” luontokuvasarjaa rikastuttamaan? 😉
Mitä mieltä sinä olet?
Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!
Filmikaudella kokemukset olivat päinvastaisia. Kuvasit vaikka mitä upeita ilmiöitä niin kuva oli pettymys aina; varsinkin jos kuvasit värifilmille ja teetit niistä kymppikuvia.
Jos halusit hyviä kuvia, niin filmi piti kehittää itse ja ennen kaikkea kuva piti vedostaa itse pimiössä ja osata vedostuksen temput. Siinähän sitten ähräsit koko illan ja kulutit kokonaisen paketin hullun kallista valokuvapaperia saadaksesi yhden kelvollisen mustavalkoisen kuvan.
Ansel Adamsin legendaariset kuvat on rakennettu/tehty pimiössä ja negatiivi on ollut raaka-aine, kuten nyt meillä digitaalinen raw- tiedosto. Toki Ansel tunsi ja tutki äärimmäisen syvällisesti kameroita, filmejä ja vedostustekniikoita varsinaisen kuvaamisen lisäksi.
Monilla kuuluisilla ja menestyneillä kuvaajilla oli oma pimiöassistentti joka oli erikoistunut vedostamaan mestarinsa kuvia. Ennen temput teki valokuvauksen alkemisti. Nyt saman tekee jokamies digitaalisesti.
Nykyinen kameran kenno tallentaa yksinkertaisesti enemmän informaatiota kuin filmi. Jos filmi on täysin musta, niin ei sieltä löydy mitään mutta mustasta digitiedosta voi löytyä vaikka kokonainen tähtisumu, joka on silmillemme täysin näkymätön.
Silmä on rajoittunut elin, minkä takia käytämme silmälaseja, suurennus- ja virtuaalilaseja, mikroskooppeja, kaukoputkia maata kiertävällä radalla, digikameroita infrapuna-alueilla….
sittenkään emme tiedä millainen maailma ympärillämme oikeasti on. Emme voi edes vertailla keskenämme kuinka sinä näet punaisen taikka kuinka minä näen punaisen.
Nykykameroilla mustavalkoiset kuvat on varsinaista manipulointia sanan varsinaisessa merkityksessä. Eihän ihmissilmä näe näkymää päiväsaikaan mustavalkoisena. Jostain syystä mustavalkoinen valokuva on tullut uudestaan muotiin. Varmaan siksi että mustavalkoinen valokuva on poikkeus värikuvien suuressa määrässä.
Jotkut valokuvaajat jopa myöntävät että kuva on parempi mustavalkoisena kuin värillisenä. Mistä tämä kertoo? Siitä että hyvnä värikuvan tuottaminen on vaikeampaa kuin mustavalkoisen.
Ajattelin samaa kun Helsingin Maisteri, että mustavalkoiset kuvat ovat epäluonnollisia olivat ne sitten luontokuvia taikka sitten sotakuvia. Yllättävää kyllä ainakin pari sotakuvaajaa näyttäisi myyvän lehtiin mustavalkoisia sotakuvia ja ainakin heidän näyttelykuvansa ovat mustavalkoisia. Mustavalkoisten kuvien kannalta on ihan sama että oliko välineenä mustavalkoinen filmi taikka digitaalinen kenno. Hyvin harva meistä kumminkaan näkee maailman mustavalkoisena (värisokeat?).