Kirjauutuudet: tammi-helmikuu

Kirjoittanut 11.1.2018

Jenni Räinä & Vesa Ranta
Reunalla
Like
264 sivua | 34 euroa

Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjentyviltä sivukyliltä oli yksi vuoden 2017 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaista. Ehdokkuus osui kohdalleen, sillä teos on kunnianhimoisesti toteutettu, tunnelmaltaan samaan aikaan melankolinen ja myönteinen. Jenni Räinä ja Vesa Ranta ovat vierailleet 18 kodissa syrjäseuduilla. Ranta on kuvannut näkemäänsä: idyllisiä tupia, nauravan Luola-aapaan muuttaneen japanilaispariskunnan, 25 kyläkoulun lasta ja autiotalon seinien hilseilyä. Kirjaan valitut henkilöt ovat värikkäitä ja mielenkiintoisia, kuvat laadukkaita ja monipuolisia.

Mika Honkalinna
Honka
Maahenki
160 sivua | 45 euroa

Mika Honkalinnan kirja on kunnianosoitus monimuotoisille männyille. Isokokoiset kuvat kertovat männyn tarinan sormenkorkuisesta taimesta kaadetun puun vuosirenkaisiin. Sivuilla on hienoja kuvia harmaista kelohongista ja käppyräisistä männyistä maisemassa, vaikkapa värikkäiden revontulien loimussa tai sumun syleilyssä. Kirjassa on myös oma lukunsa hongan lähituntumassa asuvista eläimistä, helmipöllöstä ahmaan. Hieno kirja pysyy tiukasti aiheessaan, mutta ei muutu toisteiseksi. Luonnon ystäville.

Anne Muhonen
Universumin avain
Arktinen banaani
60 sivua | 20 euroa

Universumin avain on lasten sarjakuvaseikkailu, jossa on mukana piirroksen lisäksi valokuvia. Kertomuksen pääosassa on salaperäinen avain, joka ei tunnu käyvän mihinkään. Kaverukset alkavat selvittää sen arvoitusta – osa johtolangoista löytyy valokuvista. Perheen pienimmille.