Hanna Koikkalainen
Raja
Musta Taide / Maahenki | 160 sivua | 42 euroa
Hanna Koikkalaisen taidekirja huokuu viimeisteltyä aistikkuutta ennen kuin sen on edes avannut. Kansi on suunniteltu värejä ja käsituntumaa myöten viimeisen päälle. Koikkalainen on kuvannut Suomen ja Venäjän välisen rajan läheisyydessä, sen molemmin puolin. Ihmisiä, laiduntavia lehmiä, autioituneita taloja ja sumuisia niittyjä. Kuvista välittyy pysähtyneisyys, kaiho. ”Nostalgia on saavuttamatonta kaipuuta menneeseen, ja siksi se on myös turvallista.” Kirja rauhoittumiseen. (Minna Jerrman)
Antero Takala
Maisemasta mielenmaisemaan
Semiosquare | 115 sivua | 28 euroa + toimituskulut
Pitkän linjan valokuvaaja Antero Takala on tunnettu etenkin mustavalkoisista maisemakuvistaan. Kirjassaan hän kertoo mukaansatempaavasti elämänvaiheistaan, kuten näyttelymatkastaan Intiaan 1980-luvulla ja hypotermian aiheuttamista harhanäyistä tunturi-Lapin kuvauksissa. Muisteluiden lisäksi kirjassa on runsaasti Takalan kuvia. Ne hehkuvat valoa, vaikka kuvauskohteena olisi synkkä kaamospäivä. Jokaisessa kirjassa on Takalan signeeraama pigmenttivedos. Lahjakirja mustavalkoisen ystävälle. (Minna Jerrman)
Suomen maailmanperintökohteet
Museovirasto | 150 sivua | 29 euroa
Jos sinua kiinnostaa suomalaisten maailmanperintökohteiden kuvaaminen, niin tartu tähän kirjaan. Suomenlinna, vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan tehdasmiljöö, Sammallahdenmäki, Struven ketju ja Merenkurkun saaristo esitellään teoksessa kuvin ja sanoin. Kahdesta esipuheesta selviää, mitä maailmanperintö tarkoittaa. Kirja avaa monelle tuntemattoman arvomaailman ja tarjoaa kuvausvinkkejä perinteisiä kohteita etsivälle. Kielenä suomi/ruotsi tai englanti/ranska. (Asko Vivolin)
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.