Kolumni – Tärkeintä ei ole voitto

Kirjoittanut 4.11.2022

…vaan jalo kilpailu.

Oscar Wilden mukaan kyynikko tietää kaiken hinnan muttei minkään arvoa.

Molemmat, sekä hinta että arvo ovat olleet viime aikoina valokuvassa hukassa. 00-luvun alussa lehdet kiristivät itselleen uudelleenjulkaisuoikeudet (käytännössä noin neljänneksen ammattilaisen toimeentulosta, vaikka tiedetään uudelleenjulkaisurahoilla rakennetun omakotitalojakin). 00-luvun lopussa hävisivät kunnon liksat.

Sen jälkeen on tuntunut, että erilaiset tahot suorastaan kilpailevat siitä, kuka saa laskettua riman matalimmalle.

Kevään kuohu oli Hotelli Tornin (taustalla S-ryhmä, 2021 liikevaihto 7 700 000 000€) taidekilpailu, jossa etsittiin ravintolatilaan ”teosta, joka kiehtovalla ilmaisullaan rikastuttaa nykyistä kokoelmaa ja asiakaskokemusta”. Palkinnoksi luvattiin 5 000€ ja yksi hotelliyö.

Kuulosti paljolta, kunnes pienellä painetusta printistä saattoi lukea summan sisältävän kaikki materiaalikulut.

Teoksen mittojen piti olla 11 x 2 metriä eli 22 neliötä. Dialabin listahinta Hahnemühlen Fine Art-papereille on 146€/m2: pelkkiin tulostuksiin valokuvataiteilijalta olisi mennyt 3212 euroa eli yli 60% palkkiosta. Öljyvärimaalarin ei olisi kannattanut vaivautua: materiaaleihin olisi mennyt tuplasti enemmän, vaikkei Marianne Uutinen olisikaan.

Ripustamisiin olisi kulunut helposti 2-3 päivää (ja yötä, joista yhden lahjakortti olisi avokätisesti kattanut).

Ai niin, ja olisihan se itse teoskin pitänyt tehdä.

Ymmärrettävistä syistä eli facebookin vastalausevyörystä johtuen kilpailu peruttiin. Pikantti yksityiskohta oli se, että kilpailun juryyn kuuluivat Kiasman johtaja ja Taidemaalariliiton toiminnanjohtaja.

Tornifiasko tuli mieleen, kun lokakuun alussa julistettiin valokuvakilpailu, jossa etsitään kuvia hyvinvointiteoista Keski-Suomessa. Enimmäkseen harrastelijoille tarkoitetun kilpailun järjestävät yliopiston hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö, Keski-Suomen osaamiskeskittymä, Keski-Suomen liitto, sanomalehti Keskisuomalainen ja Yle Jyväskylä.

Se on päätetty järjestää, koska ”huomasimme miten hienosti ideoituja ja toteutettuja valokuvia oli koottu eri teemoilla Keski-Suomessa järjestetyissä kilpailuissa”.

Materiaalikulut eivät koidu osallistujille ongelmaksi, sillä ”arkisia tai juhlavia, luovia, oivaltavia tai hauskoja” hyvinvointitekokuviaan voi postata somessa (#hyvinvointitekojakeskisuomi). Kuvia ei ole saanut julkaista aikaisemmin.

Jury valitsee somekuvien joukosta 10 suosikkiaan marraskuussa toteutettavaan Yle Jyväskylän ja Keskisuomalaisen yleisöäänestykseen ja valitsee pakasta vielä oman suosikkinsa.

Tähän ammattituomaristoon kuuluu mm. YLEn (vuosibudjetti 543 000 000 €) ja Keskisuomalaisen (211 000 000€) edustajat sekä Taiken (noin 45 000 000 €) läänintaiteilija.

YLE ja Keskisuomalainen saavat ilmaista sisältöä, kummankin kilpailun voittajat saavat – toivottavasti istutte todella tukevasti – palkinnoksi noin 100 euron lähiruokakassin.

Mikä summaltaan vastannee kuusihenkisen raadin kokoontumisen tarjoilukuluja.

Tämä kilpailu ei ainakaan ole hyvinvointiteko.

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka on voinut hyvin Keski-Suomessa. Siitä ei ole kuvia.