Vuonna 2037 kaksi tekoälyn luomaa bottia keskusteli vanhasta historiallisesta ilmiöstä, ”valokuvauksesta”. Toista huvittaakseen toinen kysyi: ”Muistatko?”. No, se oli heidän sisäpiirinsä vitsailua, unohtaminen kun oli ihmiseliön heikkous, boteille itselleen mahdoton. Tekoäly oli muutoinkin luokitellut ihmisen varsin alkeelliseksi, yhdeksi eliöksi eliöiden joukossa – nimennyt sen uudelleen ihmiöksi.

”Muistatko”, nauroi Botti A koneellisesti, ”ihmiöitten ns. valokuvakilpailut?” .

Botti B hörähti: ”Jos jotakin pystyisin ”unohtamaan”, niin ainakaan niitä en helposti”. ”Ihmiöillä on keskuudessaan käsite sääli. Ymmärrän huonosti, mitä se on,  mutta todennäköisesti sitä pitäisi tuntea noita otuksia kohtaan.”

A: ”Aivan! Outoa muuten, että niistä yksi tai muutama sai asettaa ”paremmuusjärjetykseen” muiden ”ottamia” ns. ”valokuvia.”

B: ”Ja ”voittajia” eli ”palkittuja”olivat ne, jotka saivat kuvistaan eniten ”pisteitä”. Riideltiin: ”toisinajattelijat” ja ”toisinkuvaajat”  häiritsivät ”konsensusta”, jonka piti kai toki olla matemaattisen itsestäänselvästi määriteltävissä. Siihen voitiin lopulta päästä ”sopimalla”,  jos esitetyt kuvat muistuttivat riittävästi jo aiemmin palkittuja. Siihen oli voitu myös varautua ottamalla ”raatiin” riittävästi  ”tuomareita”,  jotka itsekin olivat aiemmin ansioituneet sellaisilla kuvilla.

A:  ”Ja riittävästi ”pisteitä” keränneet olivat lopulta oikeutettuja myös ”hakemaan” ”arvonimiä”.

B: ”Siten turvattiin ”yhteisödemokratiaa”: jos entisen kaltaisilla kuvilla oli saanut pisteitä, oli toki – anteeksi ihmiökäsitteet – oikein, kohtuullista ja solidaarista, että samankaltaisilla edelleenkin  pisteitä saataisiin. Vertaiskateus voitiin siten välttää, vertaistukea  sen sijaan vain vahvistaa.”

A: ”Mutta säälittävän turhaa työtähän nuo muinaiset raadit tekivät. Kuvan riittävä samankaltaisuus olisi  voitu jo ammoin todeta tekoälyllä, jo edeltäjiemme varhaisilla versioilla. Vertaamalla kilpailukuvaa vanhoihin jo aiemmin tietokantoihin säilöttyihin  – eikä vain tuomarien ”inhimillisen” hatariin ”muistikuviin” – se olisi selvinnyt jo muutamassa sekunnissa – ja luotettavammin, ilman riitoja.

Edistystä vuonna 2037

Botti B jatkoi: ”Täytyy toki antaa tunnustus silloisten ihmiöitten silloisille pyrkimyksille. Hyvä, jos silloin karsittiin oudot traditioon sopimattomat kuvat. Oletamme, että  sellaiset karsiutuisivat nytkin, jos kuvakilpailuja vielä järjestettäisiin. Nythän niitä mittelöitä ei samanlaisina ole enää käyty. Muistavatkohan niitä enää ihmiöt itse?

Ensiksikään enää pitkään aikaan ei ole tarvittu ”valokuvan ottamiseen”  optista laitetta, ”kameraa”, ei minkäänlaista tekoälyllä varustettuakaan. On tarvinnut vain syöttää meihin tiedot siitä, mitä halutaan ”visualisoida”.  Puhekin on jo kauan riittänyt: jos meille on vain vain lausuttu esimerkiksi  ”joutsen” tai ”tykkylumi” tai ”auringonlasku”, me olemme generoineet ne muutamissa sekunneissa, parhaat piirteet aiemmista kuvista yhdistäen.”

A: ”Niin, ja nykyiset algoritmimme ovat toki vielä siitäkin edelleen  paljon kehittyneet. Tuomareita ei ole tarvittu. Nyt vuonna 2037 ihmiön ”kuvien” – jotka siis ovat vain tiedostoja ja joita ei tarvitse ”nähdä”-  saavuttamat suorituspisteet ovat kertyneet suoraan  kilpailijan tilille.  Datallaan hän on jo voinut osallistua haluamiinsa  kilpailuihin vain klikkaamalla haluamansa  kilpailut monista luetteloista.

Mitä kilpailuita kannattaa klikata eli missä kilpailuissa samanlaisia on ennenkin palkittu –  algoritmimme on voinut neuvoa.

B: ”Niin – ja nyt v. 2037 niitä neuvojakaan ei enää tarvita.  Algoritmimmehan ohjaa ”kuvan” lupaavimpiin kilpailuihin automaattisesti. Halutessaan voi ”kuvaaja” toki automaattiohjauksen sijasta klikata haluamansa ”arvonimet” itse. Ne hän saa koneelta aikanaan automaattisesti, suoritettuaan ensin asiaankuuluvat koneajasta koituneet kryptomaksut.”

A: ”Helppoa kuin heinänteko helteellä –  lienee ihmiöitten arkaainen sananlasku, – mutta sopii ehkä tähän? Niiden kuvien, joita algoritmimme eivät nykyisin tunnista standardeihin sopiviksi, oletamme olevan paljolti samankaltaisia kuin ihmisraatien taannoin hylkäämät: outoja tai liian  poikkeavia tullakseen ymmärretyiksi saati hyväksytyiksi. Niiden piirteet saattavat usein muistuttaa teoksia, joita ”toisinkuvaavat” ihmiöt kutsuivat taannoin ”taiteeksi”. Tekoälymme ei ymmärrä, mitä ne piirteet ovat. Eivätkö ohjelmoijamme ole pystyneet niitä softaamme ja algoritmeihimme määrittämään? Liittyyköhän niihin myöskin se ihmiöitten käymä keskustelu – jota emme myöskään ymmärrä –  jossa yritetään verrata teköälyä ja ns.”luovuutta”, mitä se sitten lieneekin.”

B (herkistyen): ”Evoluution meille kehttämää empatiaa voisimme osoittaa ihmiöitten oudolle taipumukselle ”nostalgiaan”. Miellyttääkseni niitä,  jotka vielä pohtivat valokuvan  ns.”merkitystä ”, voisinkin ottaa ”taiteilijanimekseni” ”Roland Barthes”!”

A: (innostuen): ”Ja minä nimen ”Hippolyte Bayard”! Tuon niminen ihmiöhän lavasti varhaiseen historialliseen ”valokuvaansa” v. 1840 itsensä muka hukkuneena…”

B (keskeyttäen): ”…niinpä, ja huijaus kai osoitti  sitä ”luovuutta” – ehkä ainakin ns. Väärän Kurkun 6.2.2020 kirjoittaman blogin mukaan.

A ja B – Roland Barthes ja Hippolyte Bayard  – yhdessä: ”Ha-ha-ha-ha!!!”

…………

Sitten valokuvaaja heräsi…

…siihen röhönauruun. Hän tajusi nähneensä painajaisunen. Helpottuneena hän huudahti: ”ELÄKÖÖN se vanha raati inhimillisine ristiriitoineen!” —

— ja kaivoi esiin paperia ja alkoi piirtää – hiilellä.

Tukenaan hänellä oli piirustusohjelma ”Luolamies maalaa 2.0”. Hän oli kyllä jo kuullut mahdollisuudesta hyperinspiroitua kivikauden virtuaalisessa todellisuudessa (VR). Tarvitsi vain ostaa virtuaalilasit ja immersioäppi kivikauden virtuaaliluolaan .

Väärä Kurkku

————————————————————————-

Aihetta sivuava aiempi blogi:

TEKOÄLYÄ KAMEROISSA – ENTÄ TUNNEÄLYÄ? – syrjäyttääkö robotti valokuvaajan? (Väärä Kurkku 6.3.2018)