Haastetta harrastukseen

Kirjoittanut 12.8.2022

Usein kuulee, että harrastuksiin pitäisi olla mahdollisimman matala osallistumiskynnys. Asialla on kuitenkin kaksi puolta. Luin hiljattain kirjoituksen, jossa puhuttiin tästä asiasta liittyen urheiluharrastuksiin. Uskon, että samat johtopäätökset pätevät muihinkin harrastuksiin.

Jos lähtökohtana on, että mitään ei vaadita, tule silloin kuin huvittaa, osallistu jos tuntuu siltä, tai katsele vaan sivusta, ei synny sitoutumista eikä samanlaista kiinnittymistä, joka johtaisi haluun kehittyä ja kehittää.

Myös kameraseurojen toiminnassa on havaittavissa samanlainen ilmiö. Osaltaan siihen vaikuttaa tietysti koko yhteiskunnan kehitys sekä yhä kiireisemmäksi muuttunut elämänmeno. Harrastus tarjontaa on yli kysynnän. Perinteisten harrastusten lisäksi yhä enemmän tarjontaa on sosiaalisen median ja internetin kautta. Ne syövät aikaamme kuin huomaamatta ja syrjäyttävät jo jossain määrin harrastustoimintaan osallistumista. Kummallekin on tietysti paikkansa.

Harrastamisen tuleekin perustua vapaaehtoisuuteen. Minkä vain harrastustoiminnan perustana on joukko ihmisiä, toimihenkilöitä, jotka vetävät porukkaa, innostavat ja kannustavat. Näitä ihmisiä on yhä vaikeampi löytää, koska se vaatii aikaa ja sitoutumista. Ilman innostavia vetäjiä toiminta ei kehity vaan näivettyy pikkuhiljaa.

Pitäisikö harrastajilta vaatia hieman enemmän kuin vain läsnäoloa? Jokaiselle tulee varmaan jossain vaiheessa ideoita ja ajatuksia, mutta ne jäävät oman pään sisään pyörimään. Miksi emme tuo niitä julki?

Voi olla, että valokuvaharrastus on arkipäiväistynyt niin, että se itsessään ei enää luo riittävän kiinnostavaa mielikuvaa toiminnan sisällöstä? Valokuvauksesta kiinnostuneet harrastajat ovat jakautuneet moneen pienryhmään oman valokuva genren mukaan.  Aina välillä löytyy innostunutta väkeä jonkun vanhan tekniikan ympärille. Esimerkiksi neulansilmäkuvaus tai syanotypiat. Innostava kurssi ja ehkä myös jatkokurssi löytävät kiinnostuneet. Osa tietysti kokeilee ja toteaa, että tämä ei sittenkään ollut itseä pitkään kiehtova juttu, mutta on hyvin mahdollista, että asia kiinnostaa osaa vuosia. Uusi tekniikka kiehtoo tuomalla tavanomaiseen kuvaukseen jotain uutta. Se antaa mahdollisuuden erottua joukosta ja luoda omaa kädenjälkeä.

Annabelle, päiväliljoojen prinsessa. Koko ajan pitäisi keksiä jotain uutta, jotta mielenkiinto pysyy korkealla.

Näyttelykuvaajat on toinen ryhmä, jonka toiminta on perinteisesti ollut sitoutunutta ja pitkäjänteistä. Jos aloittaa kilpailuihin osallistumisen tavoitteenaan arvonimi, vaatii se vuosien työn, rahallista panostusta sekä pettymysten sietokykyä. Oma luonne sanelee sen, tuntuuko tämä kiehtovalta. Ei sovi myöskään unohtaa, että se vaatii rahallista panostusta. Ehkä tuo rahallinen panostus on myös asia, joka sitouttaa. Halu saada rahoilleen vastinetta kilpailuhyväksyntöjen ja arvonimien muodossa?  Itse olen harrastanut näyttelykuvausta vuodesta 2013. Ensimmäiset hyväksynnät sytyttivät kipinän ja halun pärjätä paremmin.

Jokaisesta osallistumisesta joutui maksamaan, joten aina piti yrittää parastaan. Kun sitten tuli ensimmäinen palkinto, se antoi taas uutta intoa. Piti syventää taitoja, oppia lisää tekniikasta ja eri genreistä. Tutkia vanhoja näyttelyluetteloita ja saada käsitys siitä, minkälaiset kuvat menestyivät missäkin maassa. Ne olivat viitteitä antavia, koska joka kilpailussa oli eri tuomarit. Tuomarointi on kuitenkin aina subjektiiviseen näkemykseen perustuvaa. Tuomarin pitää muutamassa sekunnissa mitata kuvan arvo. Arvolla tarkoitan tässä laatua, sommittelua, kiinnostavuutta ja massasta positiivisesti erottumista. Jos tuomarin oma kuvailmaisu keskittyy luontokuvaukseen, pystyykö hän näkemään ja erottamaan katukuvien helmet? Se vaatii ennakkoluulottomuutta, hyvää silmää ja pitkää kokemusta.

Välillä voi maisemaa katsoa kuin lasin takaa. Sieltä voi löytää uudenlaisen näkökulman, tai tarinan.

Myös luontokuvaus vaatii sitkeyttä ja vaivannäköä. Täytyy olla todellista innostusta lähteä huonossakin ilmassa hakemaan hyviä kohteita.  Kyyristelemään vaikka pensaan suojissa odottaen, sopivaa hetkeä. Monesti sitä ei tule ja joutuu toteamaan, että nyt ei tärpännyt. Jänis ei tullutkaan esille, vaan jäi pensaan tai kiven taakse, niin että vain korvat näkyivät. Silti, motivoitunut harrastaja tulee yhä uudelleen odottamaan oikeaa hetkeä. Hän myös varmasti saa toivomansa kuvan ja siitä syntyy hyvä tunne. Sitkeys palkittiin.

Ehkä tämä luontokuvaaja kuuluu luontokuvaajien ryhmään tai kerhoon. Voi olla myös, että hän toimii itsekseen ja osallistuu tämän genren tapahtumiin ja koulutuksiin netin kautta. Kummassakin tapauksessa hän on sitoutunut ja haluaa kehittyä harrastuksessaan.

Nyt kun syksy on taas kohta käsillä ja harrastustoiminta vilkastuu, moni aktivoituu hetkeksi, mutta innostus lopahtaa pian. Nykyaika on luonut kovat vaatimukset harrastajille ja harrastustoiminnalle. Perinteinen kameraseuratoimintakin joutuu taistelemaan paikastaan, jotta toimintaan sitoutuvat harrastajat saadaan pysymään mukana ja toimintaan saadaan uutta verta ja uusia ideoita.