Tämä matka on yhtä lailla henkinen kuin fyysinenkin. Jokainen epäilee joskus omia kykyjään. Se on luonnollista. Omaa tasoa voi testata osallistumalla esim. kameraseurojen sisäisiin tai kansainvälisiin kilpailuihin. Näyttelyluetteloiden lueskelu antaa laajan kuvan kansainvälisestä tasosta ja siitä, miten omat kuvat sinne istuvat.

Jos on mahdollista hakeutua ns. portfoliosessioon ja saada henkilökohtaista arviota alan ammattilaiselta, kannattaa se  ehdottomasti tehdä. Se voi aukaista monta solmua ja antaa paljonkin ajattelemisen aihetta. Ammattilaisten antamat vinkit ja palaute voivat olla joskus mannaa korville tai sitten korvia alkaa kuumottaa. Kummassakin tapauksessa palaute on arvokasta oman tason ja taitojen arvioinnissa.

Ihan raakileita ei kannata lähteä näyttelyyn viemään. Tulee vain paha mieli. Omalle kehitykselle kuvaajana kannattaa antaa aikaa ja panostaa siihen.

Kun tulee tunne saada kuviaan näyttelyyn kaikkien katseltavaksi, ryhmänäyttely on hyvä tapa aloittaa. Monet kurssitkin järjestävät ryhmänäyttelyn kurssin päätteeksi. Usein niihin mahtuu vain 1-2 kuvaa per henkilö, mutta se on alku.

Jos haluaa tehdä oman yksityisnäyttelyn tai muodostaa pienryhmän, joka toteuttaa oman näyttelyn on edessä monen monta askelta.

Koko näyttelyprosessi vie noin vuoden. On löydettävä sopiva näyttelytila, tehtävä sopimus ja otettava tarkkaan selvää, millainen ripustusmahdollisuus tilassa on. Tässä vaiheessa olisi hyvä tietää, miten aikoo pohjustaa työt, koska se vaikuttaa niiden ripustusmahdollisuuksiin. Tämä säästää monelta vaivalta myöhemmin.

Näyttelyn mainostaminen, mahdollisten nettisivujen tekeminen, Instagram- ja Facebook-tilien muodostaminen ja ylläpitäminen. Kuka tekee, kuka ylläpitää? Niissä on yllättävän paljon työtä.

Täytyy ottaa myös selvää muista mainostamisen kanavista, esim. paikallislehdistä. Niiden ilmestymisaikataulu, aineiston pituus- ja jättöpäivä tulee selvittää. Kannattaa tehdä selkeä, lyhyt ja ytimekäs lehdistötiedote. Uutiskynnys on kylläkin todella korkea, mutta aina voi olla, että joku tarttuu juuri sinun näyttelyysi ja nostaa sen esille.

Julisteen valmistaminen. Mikä kuva sopii siihen, minkälainen teksti? Mihin se laitetaan, minkä kokoisena ja miten pohjustettuna?

Jos havittelee apurahaa näyttelyn toteuttamiseksi, on otettava heti alussa selvää niiden hakuajoista ja ehdoista. Siinä vaiheessa täytyy myös tietää todelliset kustannukset. Mitä teosten pohjustaminen maksaa ja paljonko näyttelytilan vuokra on, ynnä muut kulut.

Hakemusten täyttämiseen kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta, jotta näyttelyn sisältö aukeaa lukijalle oikealla tavalla. Kun hakemuksia on ehkä satoja, eivät käsittelijät jaksa keskittyä kuin olennaiseen.

Olen itse ollut mukana MuuValo-ryhmän näyttelytoiminnassa. Meitä on 8. Kaikkien vahvuuksia tulee hyödyntää, mutta kenenkään niskaan ei saa kaataa kaikkea sillä verukkeella ”kun sinä olet niin hyvä tekemään näitä”.  Kaikille riittää kyllä tekemistä, jokainen osaa jotain, josta koko ryhmä hyötyy. Kun on kerran tehnyt nämä asiat, voidaan niitä hyödyntää myöhemminkin.

Varsinaisten näyttelysarjojen tuulettaminen ja alan asiantuntijoiden nähtäväksi tuominen on tärkeää. Heidänkin keskuudessaan arviot voivat olla laidasta laitaan, joten, jos mahdollista, kannattaa käyttää aikaa ja rahaa kahden eri tuuletustyöpajan pitämiseen. Itse tulee sokeaksi omille töilleen, eikä löydä niiden heikkouksia.

Omat työt ovat aina rakkaita ja on yllättävän vaikeaa luopua jostain tai kuulla niiden heikkouksista. Rakentava palaute laadusta, määrästä tai aiheeseen liittyvistä seikoista tulee ottaa vastaan ja oppia siitä.

Näyttely on juuri niin hyvä, kun sen heikoin lenkki. Töiden yhteensovittaminen ja niiden keskinäiset suhteet tulee ottaa huomioon. Ne voivat syödä tai täydentää toisiaan. Miten sijoittaa työt niin, että kaikki ovat tyytyväisiä ja ennen kaikkea katsojakokemus on miellyttävä.

Ripustamisen suunnittelu kannattaa tehdä paperilla. Teoksista täytyy olla paperikuvat, jotka auttavat niiden harmonisen ja toisiaan täydentävän sarjan luomisessa. Punaisen langan tulee säilyä, jotta katsojan mielenkiinto pysyy yllä.

Kun on päästy avajaisiin ja ohjelman suunnitteluun asti, ollaan jo voiton puolella. Avajaiset voivat olla pienimuotoiset. Aina ei tarvita monimutkaista tarjoilua tai oheisohjelmaa. Näyttelypaikka sanelee aika pitkälle avajaisten mahdollisuudet.

Sitä ennen on vielä ryhdistäydyttävä ja laitettava kaikki voimat liikkeelle, jotta saadaan ihmisiä paikalle. Tarjontaa on valtavasti. Gallerianäyttelyitä sekä pienempiä harrastajaryhmien näyttelyitä on kymmeniä joka hetki. Taistelu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa. Täytyy olla jotain aika ainutlaatuista katsottavaa tarjolla, jotta ihmiset lähtevät liikkeelle.

Näyttelypaikan sijainti ja aukioloajat ovat yksi tärkeimmistä kriteereistä paikkaa valittaessa. Hinta voi rajoittaa valintaa paljon. Onneksi löytyy myös ilmaisia paikkoja.

Olen ollut itse mukana 10 ryhmänäyttelyssä ja pitänyt myös yksityisnäyttelyitä. Se on mielenkiintoista ja jännittävää. Palaute, jota saa näyttelyvierailta, nimenomaan muilta siis kuin ystäviltä ja sukulaisilta, on todella avartavaa. Kuulee omista töistään arvioita, joita ei olisi tullut mieleenkään.

Maaliskuussa Kuva & Kamera -messuilla 15.–17.3. on monta näyttelyä katsottavana. Olen itsekin mukana Kuvakonkareiden näyttelyssä ja pitämässä tietoiskuesityksen rakennetun kuvan saloista. Kuvakonkareiden näyttely on neljän pitkän linjan kameraseuralaisen näyttelykuvaajan yhteisnäyttely, jossa on esillä neljä täysin erilaista genreä. Fraktaalit, sport-action, pohjoisen luonto ja fantasiakuvat.

Huhtikuun ajan on MuuValo-ryhmän Kerroksia-näyttely Musiikkitalossa. Siinä on 8 erityyppisen kuvaajan töitä. Tämän näyttelyn kokoamisessa on käytetty useamman ammattilaisen apua sarjoja rakennettaessa.

Nähdään näyttelyssä!