Galleria Amos Rexissä Helsingissä on parhaillaan René Magritten näyttely. Magritten kuuluisinta teosta Tämä ei ole piippu (Ceci n’est pas une pipe) vuodelta 1929 Rexissä ei kuitenkaan nähdä. Ei tarvitsekaan. Sen arvohan on käsitteissä, ei esineessä. Sen tärkeä merkitys tunnetaan jo hyvin.

Magritte piti surrealistisia teoksiaan tutkimuksina todellisuudesta, ”ihmiseen liittyvästä arvoituksesta”. Hän itse ei teoksiensa syntyä muille juuri selittänyt. Poikkeus oli mm. hänen tunnettu luentonsa Elämänviiva v. 1938. Monista muista teoksistaan hän siinä kertoi, mutta ei Piipusta. Siitä on kuitenkin kohuttu ja kirjoitettu paljon. Sallittaneen vielä yksi lisäys, nyt valokuvauksen näkökulmasta:

Magritten surrealistiset maalauksethan eivät yleenä näytä – hmm… – realistisilta. Piippu onkin selvästi poikkeus, kuin realistisen tarkka mainosvalokuva. Magrittehan oli porvarilliselta ammatiltaan mainosmies. Mutta miksi siis tekstilisäys ”Tämä ei ole piippu”?

Arvataan: tuo valokuvamainen teoshan oli poikkeava myös muiden Magritten Sanat ja kuvat -kauden (1927–1930) teosten joukossa. Sellaisena se sopi mainiosti kommentiksi tuohon aikaan surrealismista käytyyn kiivaaseen ja halveksivaankin keskusteluun, osoitettuna niille, jotka puolustivat ja korostivat valokuvan ”autenttisuutta”. Niille, joita surrealistien teokset varsinkin valokuvamaisen pikkutarkalla tekniikalla toteutettuina hämmensivät ja ärsyttivät – ikään kuin valokuvadokumentteja pilkaten.

Jatketaan arvelua: Magritte halusi ”valokuvateoksellaan” esittää kapeakatseisemmille manifestin: ”realistinenkin” valokuva sisältää jotakin arkikokemuksen ulkopuolista, ja valokuvasta myös puuttuu jotakin arkikokemukseen kuuluvaa.

Ja jotta teesi tulisi ymmärretyksi, se piti naulata rautalangasta väännetyin kirjaimin. Sitten teos olikin valmis tulemaan kuvataiteen ikoniksi – mutta vasta vähitellen.

Entä jos Magritte olisikin esittänyt täsmälleen saman valokuvana, vaikka väritettynä? Tuskinpa se olisi päässyt lainkaan esille, ei ainakaan kymmeniin vuosiin. Vaan aikaisintaan vasta sitten, kun valokuvaus avautui ja kypsyi muuksikin kuin arkikokemusten kirjaamiseksi.

Siis taiteeksi.

Väärä Kurkku (… n’est pas un concombre)

Galleria Amos Rex, Helsinki, 19.5.2015 asti: Magritte: Elämänviiva.

Mitä mieltä olet? Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!