Valokuvaaja Vesa Aaltonen suhtautuu intohimoisesti työhönsä. Hänen matkansa valokuvaajana on kestänyt jo yli kolme vuosikymmentä.

Oleelliseksi valokuvaajan työssäni on muodostunut havainnointi, maiseman tarkkailu ja muutosten seuraaminen. Tavoittelen kuviini taianomaista henkeä, jossa pääosassa on valo – se luo muodon ja saa aikaan halutun tunnelman. Ei ole vain yhtä oikeaa valoa, ja ratkaiseva hetki löytyy usein yllättäen. Auringon valo saa kohteen hehkumaan, mutta valo ei koskaan pysähdy. Se viipyy vain hetken ja jatkaa taas kulkuaan. Valo ei odota kuvaajaansa, joten usein on oltava nopea. Toisin kuin silmä, kamera ei valikoi, ja usein kuvan yksityiskohtien runsaus on enemmän kuin visuaalinen muistimme pystyy tallentamaan. Muisti on valikoiva. Muistoissa fyysinen paikka menettää merkitystään, yksityiskohdat häviävät ja jäljelle jää oleellisin: valo, muoto ja mielikuva maisemasta.

Matkani valokuvaajana alkoi 1980-luvun alussa. Kuvausharrastus kuljetti nuorta poikaa paikallisen luontokuvaajan matkassa Pohjois-Satakunnan maisemissa. Kuljimme polkupyörillä kymmeniä kilometrejä, joskus matkasimme soutuveneillä. Mieleenpainuvimpana muistona on yöpyminen makuupussissa Pomarkun Isonevan suolla tähtitaivaan alla 12 asteen pakkasessa. Enemmän kuin mestariotoksia, antoi valokuvaus tuolloin voimakkaita luontokokemuksia, joista koen vieläkin ammentavani.

Valokuvauksen saralla paljon on muuttunut, vai onko sittenkään? Valmistuttuani valokuvaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta vuonna 1995, olen toiminut vuosia muun muassa Turun taidemuseon taideteosvalokuvaajana sekä kuvannut myös arkkitehtuuria. Aloittaessani työ tehtiin tarkkuutta ja täsmällisyyttä vaativalle 4×5 tuuman laakadiafilmille. Nykytekniikka on armollisempi ja mahdollistaa työn etenemisen suoraviivaisemmin, ja virheet voi korjata heti.

Vastapainoksi toimeksiannoille taiteellinen työni on abstraktimpaa ja mahdollistaa spontaanit kokeilut. Välineistä huolimatta oleellisin on ja pysyy. Valokuvauksessa on koko ajan monta muuttujaa, mutta tärkein kaikista on valo eikä ilman sitä ole kuvaa, vaikka varsinainen työ saattaakin alkaa vasta RAW-kuvien avaamisesta. Ennen tehtiin koevedoksia, nyt säädetään Photoshopin avulla ja säästetään luontoa ennen ensimmäistäkään koeprinttiä. Viimeistelty kuva on kuin täydellinen musiikkiesitys, jossa kaikki palaset ovat kohdillaan tukien toinen toistaan. Kuvan originaalitiedosto on alku, johon oikeanlainen tunnelma luodaan sommittelun, väritasapainon ja kontrastin hallinnalla. Joskus lopullinen teos poikkeaa sävyiltään paljonkin alkuperäisestä, vaikka pyrin olemaan kohteelle uskollinen.

Sattuman johdattelua

Löydän kuvauskohteeni usein sattumalta. Sattumaa voi kuitenkin johdatella tarkkailemalla. Pari vuotta sitten helmikuun puolivälissä meren vielä ollessa avoin, alkoi pidempi pakkasjakso. Aavistin, että meri saattaisi pian olla jäätymässä. Ajoin tuttuun paikkaan Reposaareen Porin edustalle, jossa meren horisontti aukeaa. Silmieni edessä avautui täydellinen maisema; päivä oli laskemassa iltaan auringon viime säteiden maalatessa hiljalleen jäätyvän meren rannalle muodostuneita jäälauttoja. Näin mielessäni valmiin kuvan, enää oli vain tasapainoiltava jäisillä kallioilla ja saatava kamera jalustalle juuri oikealle paikalle.

Metsää, kansallismaisemia ja horisontteja

Vaikka olen kuvannut monia aiheita, palaan yhä uudelleen metsään tai meren rannalle. Tällä hetkellä työstän joulukuussa 2020 Galleria Joellassa Turussa  nähtävää metsäaiheista näyttelyä.. Olen kuvannut paljon myös kotikaupunkiani Turkua. Aurajokirannan kansallismaisema on paljon kuvattu ja kaikkialla Suomessa tunnettu. Silti muutamia vuosia sitten totesin, että Turku-kuvastosta puuttuu 2010-luvun Aurajokimaisemaa esittävä kuvasto lähes kokonaan. Postikorteissa esiintyvä Turku kaipasi päivitystä, ja kuvasinkin parin vuoden aikana keskustan alueella melko aktiivisesti. Suunnittelin kuvistani sekä juliste- että postikorttisarjan, joka täydentyy jatkuvasti uusilla sesongin mukaisilla kuvilla.

En usko, että tulen koskaan kyllästymään valokuvaamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että liikkuisin jatkuvasti kamera kaulalla. Kuvaan vähän ja harvakseltaan. Usein taistelen itseäni vastaan, kun huomaan oikean hetken tai täydellisen valon  menevän ohi muiden asioiden takia. Kohti täydellistä kuvaa kurkottaessa ei saisi olla mitään esteitä eikä yhtäkään hetkeä saisi jättää käyttämättä. Toista tilaisuutta ei nimittäin tule.

KYMMENEN VINKKIÄ KAUPUNKIKUVAAN

1. Ole liikkeellä varhain – tai myöhään. Keskipäivän valo on usein tylsä.
2. Päivälläkin voi onnistua. Silloin pitää olla valpas ja reagoida esimerkiksi sään muutoksiin, kuten yllättäviin pilviin tai hetkellisen auringonpaisteeseen.
3. Huono sää, esimerkiksi lumisade, sumu tai sade, on usein hyvä kuvaussää.
4. Ole valppaana, sillä toista tilaisuutta ei tule. Älä sitkuttele, vaan toimi, sillä jokainen hetki on erilainen. Huomenna ei ole tänään.
5. Valitse selkeä pääkohde. Älä ahnehdi yhteen kuvaan liikaa.
6. Täydellisessä kuvassa ei ole mitään poistettavaa. Toisin sanoen, etsi kuvakulma tai rajaus, jossa häiritsevät tekijät, kuten oksat tai tolpat eivät ryöstä kohteelta huomiota.
7. Kokeile eri valotuksia. Originaalinegatiivi tai digitiedosto on raakamateriaalia ja sellaisenaan keskeneräinen. Lopullinen kuva on viimeistelty; sinä päätät tunnelman säätämällä muun muassa tummuutta, vaaleutta, kontrastia, värisävyä ja terävyyttä.
8. Tutki toisten kuvia, vertaile ja lainaa, mutta älä varasta. Luota omaan ääneesi!
9. Tutustu kameraasi. Kun mahdollista, käytä jalustaa.
10. Anna itsellesi mahdollisuus erehtyä. Kuvaa samaa kohdetta eri vuodenaikoina, aamulla, päivällä, illalla. Älä lannistu.

Kuka

Vesa Aaltonen

turkulainen valokuvaaja ja valokuvataiteilija. Kuvaa mielellään metsää ja horisontteja, viihtyy myös kaupunkimaisemissa.

http://aaltonenvesa.com

https://www.taiko.art/vesaaaltonen

@vesaaltonen