– ainakin se on vastenmielinen!
Pitäisikö kuva arvioida sen nimi huomioiden? Pohdin tätä jo edellisessä kolumnissani.
Vuoden 2009 Ars Fennica -voittaja Jussi Kivi vieraili eräässä kameraseurassa esittelemässä taidettaan. Lopuksi hän tuomaroi seuralaisten kilpailun kuvia. Yllä olevaa kuvaa hän ihmetteli: ”Mistä tässä on kysymys?”
Kuvan nimi jäi hänelle kertomatta, vaikka ko. seuran sääntöjen mukaan tuomarille on esitettävä kuva nimineen ja myös mahdollinen lyhyt mukaan liitetty sanallinen taustoituskin.
Kivi ei ollut kuullut tai nähnyt kuvan nimeä: Ihme 1918: vielä samana vuonna kunnallisvaalit.
Kuva-arviointi tapahtui helmikuussa 2018, jolloin Suomi muisteli 100 vuoden takaista tragediaansa, tyrmiä Suomenlinnassa ym. Kuvaajan tarkoitus osallistua huippuajankohtaiseen kommentointiin jäi siis tuomarilta piiloon, koska kokonaisteosta ei hänelle esitetty.
Jussi Kiven esittämät omat valokuvat olivat täysin yhdentekeviä – sellaisenaan. Mutta hänen taiteensa taustoitus teki niistä kiehtovia kokonaistaideteoksia – ja hänen Ars Fennica -voittonsa hyvin ymmärrettäväksi.
Suomen Kameraseurojen Liiton kilpailuissa kuvamäärä on ilahduttavan suuri. Mutta niin suuri, että se tuomaroidaan pikavauhtia. Ja ilman kuvien nimiä. Onko syynä kiire vaiko perusarvona vaalittu käsitys, jonka mukaan kaiken on ilmettävä pelkästä valokuvasta sellaisenaan? Lisätäänkö joka tapauksessa välimatkaa ns. taidevalokuvaukseen, tuohon outoon ja jo nyt kauas etääntyneeseen? Ja jos lisätään, onko se vain hyväksi?
Houkuttuvatko kuvaajat pyrkimään helposti ja nopeasti ymmärrettäviin moitteettomiin massakuviin, luovia uusia irtiottoja vältteleviin? Ja jos houkuttuvat, mitä pahaa siinä on?
Mitä mieltä olet?
Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!
Kuvien nimeäminen ei ole yksiviivainen juttu. Mutta jos rajataan keskustelu käsittämään vain valokuvakilpailuja eri muodossaan (kuten kirjoittaja varmaan tarkoittaa), asiaa on helpompi tarkastella. Eli suljetaan pois lehtikuvat, dokumenttikuvat, kuvituskuvat, tieteelliset kuvat, ”kotialbumikuvat”, jne.
Ensinnäkin kuvan nimeäminen liittyy valokuvaan, sen olemukseen ja merkitykseen. Kapeasti ajateltuna valokuva on vain sen sisältö ilman minkäänlaista tulkintaa. Laajemmin ajateltuna valokuvaan liittyy aina tulkinta, jonka valokuvan katsoja tekee aina, halusipa tai ei, tietoisesti tai tiedostamatta.
Tässä kohtaa tulee mukaan kuvan nimeäminen. Jos valokuvan katsoja ei tiedä kuvan nimeä, tulkinnan tekee katsoja omista lähtökohdistaan ja kokemuksistaan.
Jos taas kuvalla on nimi ja katsoja tietää sen, kuvan tulkinta saattaa muuttua. Saattaa sen vuoksi, että jos kuvan nimi on esimerkiksi ”IMG_5678” tai kuten kirjoittajan esimerkissä: ”Ihme 1918: vielä samana vuonna kunnallisvaalit”, niin tulkinta on varmasti erilainen.
Varsinainen kysymys on tietenkin se, että pitääkö vai saako valokuvakilpailujen kuvissa olla nimi vai ei?
Myös käytännön syistäkin monesti kuvan nimi ei ole mukana kilpailujen tuomaroinnissa. Käytäntöjä voidaan ja tietenkin pitää muuttaa, jos siihen on tarvetta. Käytäntö ei saa olla selitys sille kuvan nimi ei ole mukana tuomaroinnissa.
Omana mielipiteenäni sanoisin, että jos kameraseurat haluavat kehittää omia kilpailujaan ja olla mukana vaikuttamassa valokuvauskentässä, niin kuvien nimeäminen pitäisi olla mukana osana kilpailujen tuomarointia. Toisin sanoen tuomarin olisi pakko tietää kuvan nimi ennen sen arviointia. Kilpailun osanottaja voi sitten omalta osaltaan vaikuttaa asiaan nimeämällä kuva haluamallaan tavalla. Nimessä voi yrittää ohjata tuomarin tulkintaa tai olla tietoisesti ohjaamatta.
Muussa tapauksessa kameraseurojen valokuvakilpailut yrittävät jatkaa ”kuva puhukoon puolestaan”-mantraa, ja pelkäänpä että kameraseurojen valokuvat jäävät ”koristekuviksi”.
Kaikista mahdollisista nimistä ylivoimaisesti useimmin sopiva on ”Nimetön” (”Untitled”). Em. esimerkkikuvan nimenä se on kelvoton. Digikamera antaa näppärän tavan yksilöidä ”Nimetön” muiden nimettömien valtavassa joukossa – siis numerolla, esim. ”Nimetön IMG-5678”. Helppoa! Miksi siis turhaan tuskailla niiden teosten nimeämisvaikeuksia, jotka jo sellaisinaan ovat valmiit (ks. https://kamera-lehti.fi/selita-kuvasi-ala-ihmeessa/ ).
Sen sijaan esimerkkitapauksestamme tekee valmiin teoksen vasta kuvan ja sanan synergia vastaanottajan mielessä. Tällä palstalla on kuvattu muitakin samankaltaisia tapauksia. Kuinkahan paljon sellaisia oikeastaan olisi? Kannattaako sellaisia tarjota kilpailuihin, monipuolistamaan ”kameraseurakuvien” kirjoa?
Kyllä minusta valokuvan pitää riittää ilman nimeäkin. Jos kuvan nimellä yritetään tehdä vaikuttaa, niin kyse on jostain muusta kuin valokuvauksesta.
Kuva ei nimeä tarvitse. Jos kuva ei avaudu ilman selittävää nimeä, niin sitten sitä ei kannata laittaa näytille mihinkään.
Taidevalokuvaus tuntuu nojaavan usein kuvateksteihin ja nimiin, senverta mitäänsanomattomia ovat monet ”taide”kuvat.
Otos vai teos? Siinäpä kysymys! Kolmesta kommentista edellä:
Kuvatuissa esimerkkitapauksissa ei pelkkä raakaotos näytä nimeä ansainneen eikä myöskään tarvinneen. Monet muutkin teokset voisivat nimen tarvita ja kelvata vasta sitten näytille. Sitä ennen otos voi olla mitäänsanomaton, mutta sen jälkeen siinä voi kyse olla ”…jostakin muusta kuin valokuvasta” eli jostakin muusta kuin otoksesta sellaisenaan – enemmästä. Kerrotuissa tapauksissahan kyse näyttää olleen sellaisista kokonaisteoksista, hybrideistä – tai, näkökulmasta riippuen, bastardeista. (Huom. Pelkkä kuvakin sellaisenaan voi toki olla kiinnostava taideteos, vaikkapa nimellä ”IMG 5678”).
Palstan tapausesimerkit pyrkivät osoittamaan kaavamaisuuksien asettamia rajoja – turhiako? Olivatko tapaukset tarkoitettu taiteeksi ja eivätkö kuvaajat vain olleet ymmärtäneet järjestäjien vakiintuneita tapoja ja reunaehtoja? Toisaalta: voisivatko esimerkit vihjata järjestäjille tarpeesta hioa toimintansa konventioita?
Harrastajien näyttelyluetteloihin kuvat on tapana painaa nimineen – siis ristiriitaisesti, mikäli arviointi on tapahtunut ilman nimiä. Itsestään selvätkin kuvat julkaistaan nimillä – joskus mahdollisesti teosten vahingoksi. Niillehän riittäisi – ja olisi parempikin – merkitysneutraali kirjaus tyyppiä ”IMG 5678”.
Entäpä jos harrastajienkin kisoissa ja näyttelyissä arviointi tapahtuisikin nimien kera, kokonaisteoksina taideteosten tapaan? Saattaisiko näyttelyyn ja luetteloonkin siten päästä jotakin totutusta poikkeavaa, askarruttavampaa, outoudellaan kiinnostusta herättävää? Yleisönkin silmissä näyttelyä rikastuttavaa?
Siis niitä bastardeja?